perjantai 1. joulukuuta 2017

1. Joulukuuta

Se on Joulukuun ensimmäinen! 
Tätä ollaan odotettu jo niin kauan.
Jouluihmisenä sitä rupeaa miettimään lahjoja jo lokakuussa...
Lasten kanssa katsotaan lokakuussa ensimmäiset jouluelokuvat.
"Tunnelmavalot" otetaan pikkuhiljaa esille lokakuussa..
Ja voi riemua! 
Nyt saa luvalla laittaa paikat koreaksi :)

Ulos on tullut laitettua valoja. 
Myös sisälle omat valot laitettu.
Ostinkin clasulta eli clas olhsonista pienemmät paperitähdet olohuoneen ikkunaan. 
Vanhat oli 100cm halkaisijalta,  ja peittivät liikaa olohuoneen ikkunasta. 
Ja uudeet  oli sen 70cm. 
Paljon sirommat ja siistimmä

Tässä on ollut todella märkää ja pimeää. Eikä ilmojen kannalla ole houkutellut lähteä lasten kanssa ulos leikkimään.
Mutta tänään laskeutui ihana  valkea pinta maan päälle.
Valoisuutta tuli pihalle, ja lapset tykkää. 
Niin kuin minäkin 😊 
Postia hakiessa innostuin muutamat kuvat ottamaan. 
Valkea lakana laskeutunyt   ja lisänyt valkeutta.
.
 





Tässäkin on jäänyt blogin kirjoittamiset ihan taka alalle.
 Päivät menevät niin vauhdilla.
Nytpä jos saisi arjesta kiinni ja kirjoittelisin enemmän :)
Vuosipäiväkin tuli blogin kirjoittamisesta. Arvontaakin olin suunitella,  3 vuotis blogin kunniaksi. :)
Nautitaan tästä lumesta niin kauan kuin se maassa pysyy♡
                                     Jonna

2 kommenttia:

  1. Mullakin on nuo isot tähdet. Taidan laittaa ne tuonne yläkerran ikkunoihin. Näkyvät kunnolla maantielle asti.

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentista :)