tiistai 29. elokuuta 2017

Yläkerran vessa

Maanantain terkut! 
Viikonloppu on vietetty täällä meillä synttäreitä juhlien. 
Nuori mies täyttää syyskuun alussa 3-vuotta ja me pidettiin juhlat ennakkoon. 
Niistä juhlista myöhemmin..

Tänään oli tämän nuorukaisen kerho ja äitiä jännitti jääkö poika sinne kerhoon pariksi tunniksi, mutta mukava kerhotäti haki pojan syliin niin itkut loppui. 
Viime viikolla oli ensimmäinen kerta kerhoa ja istuin siellä sen pari tuntia. 
Poikaa ujostutti niin paljon. 
Nyt meni onneksi paremmin. :)
Hierojalla kävin iltapäivästä. 
Ja ai että teki hyvää. Imettämisestä menee niskat todella jumiin. Ja ryhti on raskauden jälkeen muutenkin huono. 
:)
Ja tänäänkin on muutamat synttärivieraat käyneet. 
Yhtä menoa ja meininkiä oli tämä päivä. 



Meillä on tehty yli vuosi sitten yläkerran vessaremppa.  :D
Ja tämä lähti siitä liikkeelle, kun vessanpytty alkoi vuotamaan. 
Aina lattia ui vedestä. 
Eikä pyttyä pystynyt korjaamaan.
Joten todettiin että remontoidaan se nyt sitten samalla. 
Nyt vain sain lopulta kuvat tänne...pientä viilausta vessa kaipasi jotta olisin kuvia sieltä saanut otettua. 

Alapuolella kuvaa vessasta ennen remonttia. 
90-luvulla vessa on laitettu.





Maalin sävynä oli 1945
Tikkurilan maalilla maalailtiin.










Vesieristyksestä oli huolehdittava, kun oli märkätilasta kyse.
Meillä ei erikseen ollut remonttimiestä tässä hommassa, vaan mieheni levytti vessan seinät uudestaan ja minä maalasin ja laatoitin lattiat. 
Putkimies kävi lavuaarin, hanan ja pytyn laittamassa paikkaan.
Niin ja uudet putket asentamassa.




Ja valmis vessa...
























Olen todella tyytyväinen uuteen vessaan. 
Ensin suunittelin värimaailmaksi vaaleata,
mutta tummempi alkoi houkuttelemaan. 
Ja ei hassumman näköinen. 
Kaapit otimme paikalliselta keittiövalmistajalta. 

Valaisimet ovat prismasta.
Peili ikeasta. Samoin jakkara.
Matot virkkasin jämäkuteista. 
Tuo on nyt lasten vessa, joten väriä sinne sai tullakin. 
:)


Jonna


6 kommenttia:

  1. voi miten ihana vessa!!! Mielettömän kaunis tuo seinien sävy<3

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvän näköinen vessa. Allaskaappi on nätti. Muutkin yksityiskohdat ovat kivoja.
    Meillä olis vessan remontti edessä, toistaiseksi se siirtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitos paljon :D remonttien lopputulos on aina yhtä ihana, mutta se aloitus on hankalampi :)

      Poista
  3. Ihanalta näyttää remontin jälkeen <3 ja kiva että vessassa on vähän väriä :) Ihanaa syyskuun alkua ja viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo tumman harmaa yllätti kyllä. Teki raikkaaksi vessan :)

      Poista

Kiitos kaunis kommentista :)