torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkukat♡

Tämän vuoden kesänä en hankkinut ajoissa kesäkukkia, niinkuin tein viime ja sitä edellisenä vuonna. 
Ilmojen puolesta olisi voinutkin heti äitienpäiväksi ostella. 
En vain saanut aikaseksi. 

Kesäkukkani on joka kesä se vanha ja tuttu pelagonia.
Kaunis ja perinteinen.
Mitäpä sitä muuttamaan hyväksi havaittua :)
  
Yhden uutuuden uskalsin ostaa.
Käväisin anopin kanssa tokmannilla ja sieltä löysin mahtavan kokoisen hortensian.
Ongelmani on ennen ollut se etten ole saanut pidettyä sitä hengissä. 
Tämä yksilö on toiseksi pysynyt  voimissaan :) 











Tuosta ylempänä näkee hieman meidän terassin uudistuksesta. Samoin kuvista näkee talon uuden sävyn.

Ihana kulkea illemmalla ulkona ja nauttia omasta rauhallisesta pihasta. Lapset saavat leikkiä♡
Kesäkukista ja juuri leikatusta ruohosta.
Kasvihuoneessa alkaa tulemaan ensimmäisiä tomaatteja♡

Ja eikös menekin nopeasti kesä?  Huomenna on heinäkuun ensimmäinen :)
     
                              ♡:llä Jonna



perjantai 10. kesäkuuta 2016

Ulkoa valmis vihdoin!

Sateen tuoksuista perjantai iltaa! 

Tänään olen saanut hieman väriä hiuksiin ja uutta kampausta. 
Kyläilemässä lasten kanssa koko päivän. 
Hieman pyöräiltiin, tekaistiin herkku pitsan ja käytiin miehen siskon kanssa 5 km iltalenkki. 
Kyllä nyt kelpaa röhnöttää sohvalla ja virkata ontelokuteesta uutta mattoa. 
Lapsetkin olivat tästä päivästä väsyneitä ja nukahtivatkin samantien♡ 
Tästä on hyvä jatkaa...
Viikonloppu on onneksi edessäpäin.  
:)

Kävin kuvailemassa lopultakin AIVAN JA TODELLAKIN valmista leikkimökkiä.
Eli siis, kyllä! 
Nyt tämä meidän mökki on lopultakin sisältä että ulkoa valmis.
:) 
Jei! Kyllä kelpaa:) 
Terassi tuli maalattua  tikkurilan turve sävyllä. 
Mies teki toivomani askelman sekä laatikot.
Niihin sain mansikat istuttaa.... saavat lapset niitä leikin ohella syödä. 
Ja tosiaan, nuo kukkapenkitkin sain siistittyä.
Ihana kun saa yhden homman päätökseen! 
Hih! Saa uusia taas kehitellä ;D






Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille♡ 

Jonna

torstai 9. kesäkuuta 2016

Suomen suvi parhaimmillaan


Rakastan tätä vuodenaikojen vaihtelua!
Ihailen jokaista vuoden aikaa. 
Kevättä, kesää, syksyä ja talvea.
Olkoon vesisade, räntäkuuro, helteitä tai kunnon paukku pakkaset.
Tämä on parasta juuri vaihtelun vuoksi!
Luonto alkaa kukkimaan ja vihertymään, syksyllä lehdet taas putoavat puista.
Talven ensi lumia saa odottaa, ja saadaanko valkea joulu. :)

Äitini luona on muutama omenapuu ja ne kukkivat niin kauniisti toukokuussa.
Siittä oli pakko ottaa muutama kuva!
Ikkunasta kun katsoi ulos, olisi voinut sanoa katsovansa kaunista taulua.
Valkoiset kukat loistivat valkeutta sisälle.
Meille tänne ollaan saatu vasta yksi omenapuu, 
koska tällä tontilla on niin paljon vesisuonia ja kaikki istuttamat omenapuut ovatkin kuoleet samana kesänä.
Mutta onneksi on se ensimmäinen saatu pysymään hengissä.
On ihana haaveilla omien lasten hakevan omenia ja syövän niistä tehtyä hilloa.
Saa tehdä omenalohkoja pakastimeen.
ai että! 










Äidilläni on rantasauna ja laituri josta pääsee jokeen pulahtamaan, 
Nuo kesäiset maisemat tuovat mieleen suomifilmit.
Joista myös tulee kesäfiilistä<3

 Mahtavia maisemia eikös?
Niitä pitäisi vaan muistaa enemmän jäädä ihastelemaan.
Yksinään, perheen kanssa tai isommalla sakilla<3

Jonna

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kasvihuone 2016

Heippa vaan pitkästä aikaa!

Toukokuu meni vauhdilla ja kesäkuuta elellään.
Viime kuussa on niin paljon kaikkea tullut touhuttua, ettei ole edes ehtinyt blogiin kirjoittelemaan. 
Tässä on tullut talo maalattua, terassi uudistettua, leikkimökki saatiin viimeisteltyä, kasvihuoneeseen uusia laseja vaihdettu ja 
Työharjoittelu on kunnialla suoritettu. 
Kesätöiden alkamista odotan.
Huh! 
Kyllä nyt saa nauttia kesästä! 
Ilmatkin on ollut upeita.
Välillä saa lyhyt hihaisella paidalla painella ulkona. :)
Tänään juuri miettisin tämän vuoden kevättä, että oli toukokuu todella lämmin. 
Siksi tuntuukin jo siltä että olisikin heinäkuun loppua, vaikka ihan alussa kesää vasta ollaan. 
Sitä myös pähkäilin, että tällä muijalla on ensi kesänä valmistujaiset ja lähihoitajan todistus taskussa... sitten alkaa töiden haku. 
Voi apua mihin tämä aika menee! 
:D 

No, nyt pitää elää vain tässä hetkessä. 
Tosiaan kesäkuun alussa istutin kasvihuoneeseen mansikkaa, tomaatteja, kurkkua, salaattia, tilliä, persiljaa, basilikaa ja oreganoa.












Tuolla kasvihuoneessa on ihana istuskella.
Esimerkiksi tänään, kun ulkona tuuli puhalsi oli sisällä lämmin istua.
Rentouttavaa  istuskella ja seurailla kun lapset hyppivät uudessa trampoliinissa.
Ihka uudessa trampoliinissa, jonka mieheni halusi ostaa lapsille.
Pitää myöntää että hyvä ostos oli, vaikka ensin vastaan sitä olin tähän taloon tuoda.
Ajattelin vain sen olevan sellainen turha päähänpisto, joka olisi hetken kiva.
MUTTA kyllä äidinkin kunto kohenee siinä pomppiessa.
No joo, nyt meni hieman  aiheen vierestä. :)

Kasvihuone on täksi kesäksi laitettu kuntoon ja toivotaan hyvää satoa.
Jokos muilla on kasvihuoneessa istutukset valmiina?              

                           
                               Jonna